Toilettipöytä

Herraskartanoiden makuuhuone toimi 1700-luvulla eräänlaisena salonkina, jossa otettiin myös vastaan vieraita ja toilettipöytä purkkeineen ja tarvikkeineen oli statusmööbeli, turhamaisuuden pieni alttari. Toilettipöydät tulivat muotiin erillisinä huonekaluina 1700-luvulla. Rokookooaikana kampauspöydät olivat hyvinkin koristeellisia, usein jalopuusta tehtyjä ja niihin kuului käännettävä peili kaiken mahdollisen valon vangitsemiseksi. 1700-luvun loppua kohti kampauspöydät alkoivat olla yksinkertaisia, kevyellä vaalealla pehmeästi laskostetulla kankaalla peitettyjä pöytiä. Uutuus oli shatullipeili eli ns. piianpeili, joka oli säätyläisten hienous, mutta joka 1800-luvun lopulla löysi tiensä joka piian kammariin, jolloin syntyi nimitys piianpeili. Arvokaan peilin päälle laskostettiin kangas, jolla peili peitettiin puuteroinnin ajaksi, sillä puuteri sisälsi syövyttäviä aineita, jotka vahingoittivat peiliä. Peruukin puuterointi tapahtui siten, että puuteroitava henkilö istui kulmittain ns. puuterituolissa ja palvelija pölläytti puuteria ilmassa henkilön pään päällä siten, että puuteri levisi tasaisesti peruukkiin. Puuteroitava henkilö saattoi käyttää puuteroinnin ajan eräänlaista kartionmuotoista ”naamaria” ettei puuteri mene henkeen. Hiusten puuterointi oli yleistä säätyläisnaisten keskuudessa 1710-luvulta 1780-luvulle.

Toiletin tekeminen tarkoittaa pukeutumista, meikkausta, kampaamista ja kaunistautumista yleensä.
1700-luvulla sekä naiset että miehet käyttivät kasvopuuteria, meikkiä ja parfyymiä, eikä näitä aineita säästelty. Peseytyminen oli niukkaa. 1700-luvulla vettä pidettiin haitallisena kasvoille, koska sen uskottiin tekevän kasvot kylmälle ja kuumalle aroiksi. Kasvojen pyyhkiminen kostealla kankaalla katsottiin riittäväksi peseytymiseksi – sitä varten kyllä voitiin hankkia korea vati ja kannu, mutta vettä käytettiin niukasti. Kasvot puhdistettiin ani harvoin ja kauneudenhoitovälineisiin kuuluikin mm. veitsi, jolla silloin tällöin raaputettiin liika meikki pois kasvoista. Vartalonhoito ei ollut sen paremmalla tolalla. Hienot itäintialaisesta posliinista valmistetut bideet olivat muodissa, ainakin hienoina toilettitarvikkeina. Ammeet olivat harvinaisia ja jos sellainen taloudessa oli, siinä kylvettiin pari-kolme kertaa vuodessa.

1700-luvun kampauspöydän tarvikkeita olivat mm. erilaiset puuteri- ja meikkirasiat, joutsenenuntuvaiset puuterivipat, ajan muotiasusteet viuhkat, kauneuspilkkurasiat, parfyymipullot, kammat, peilit, harjat, kynttilänjalat, kukat, korvakorut ja kaulakorut, helminauhat, kaulan ympäri kiedottavat silkkinauhat. Koruja käytettiin 1700-luvulla vähän – silkkinaua kaulassa ja kukat hiuksissa usein riittivät koruiksi. Toisaalta käytössä oli myös korukerrastoja, joihin kuului hiuskoru, korvakorut, rintaneula ja rannekoru (joskus myös kaulakoru).

Toilettipöydän varustukseen saattoi kuulua myös hopeinen sianharjainen hammasharja, joka oli tuolloin harvinainen ylellisyys, joka oli tullut Ruotsiin Ranskasta 1700-luvun alussa.

Tässä 1700-luvun kartanoni emännän, Matildan toilettipöytävarustus sisältäen mm. piianpeilin, bideen, puuterituolin ja pesuvadin ja vesikannun.

Lähteet:
- Fredlund, J. 1981. Stora boken om livet förr. (Från fåfängans lilla altare, s.166-169, Vårt smutsiga förflutna, s. 106-113) ICA-förlaget AB Västerås.
- Suomen antiikkiesineet. 2006. Renesanssista rokokoohon. (Rokokoon muotipuku ja korut, s. 196-199). Weilin+Göös. 318 s.
- Kauneuden apuvälineet. Artikkeli. Antiikki-lehti.