sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Ruumisarkku, coffin, likkista



Pyhäinpäivän lähestyessä kartanon väki haluaa jakaa kanssanne hyvin vanhan tarinan, joka liittyy kartanon historian.

”Vuosisatoja sitten saapui kartanoon komea ja urhea ritari aina kaukaisesta Englannista asti. Kartanossa oli kaunis nuori tytär, raikas kuin aamun kaste. Ja ankara, periksiantamaton isä. Kaikki päättyi kovin traagisesti. Edes ruumiita ei koskaan löydetty. Siitä lähtien - aina vuoden pimeimpään aikaan, kun kartanoa ympäröivät tiheät metsät huokailevat pimeinä ja pahaenteisinä ennen kuin ensi lumi kirkastaa kaiken – synkkinä ja myrskyisinä öinä palvelijat ja kartanon satunnaiset yövieraat kuulevat tuskaisaa ulvontaa ja tukahdutettua itkua kellarista ja ullakolta. Silloin tällöin joku väittää nähneensä valkoisen läpinäkyvän tytön leijailevan kartanon käytävällä.
Joka vuosi, lokakuun viimeisenä yönä, kartanon väki asettaa urhean ritarin kasvosuojuksen – se on kaikki mitä hänestä on koskaan löydetty – arkkuun ja antaa kynttilöiden palaa läpi koko yön rauhoittaakseen kartanon kummituksia lumen tuloon asti sekä kunnioittaakseen ja vaaliakseen nuorta rakkautta, niin suloista, ainutkertaista ja haurasta, toivoen että se säilyy ikuisesti sukupolvelta sukupolvelle.”

When October is coming to an end, the little people of my manor want to share a ghost story with you.

“Centuries ago, there was a handsome, brave knight coming all the way from faraway England, a daughter of the Fjärilsgård Manor, young, beautiful and fresh as a morning dew and a harsh father. And all ended terribly badly. Even the bodies were never found. Since then - always in the darkest time of year when old dense northern taiga forests surrounding the manor seem so gloomy and mysterious until the snow comes and lights up everything – on dark and stormy nights servants and occasional guests hear strange howling and suppressed crying from the cellar and the attic. Now and then, someone claims to have seen a transparent white girl floating in the air of the hallway. Every year, in the last night of October, the masters and servants of the Manor place the face mask of the brave knight – it is everything that was ever found of him – in a coffin and let the candles burn through the night to calm the ghosts until the snow comes and to respect and cherish young love, so sweet, unique and fragile hoping it will last as such forever from generation to generation.”








Arkku on koottu Mc Queenie Miniatures kitistä ja käsitelty tiikkiöljyllä.

The coffin is made from Mc Queenie Miniatures´kit and finished with teak oil.

Likkistan är gjord av kitt av Mc Queenie Miniatures och handlad med teakolja.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Chinoiserie pienoishuone, room box, tittskåp



Tämä on vanha projekti, mutta se ei ole ollut näytillä blogissani. Se on chinoiserie-huone, joka ei ole osa kartanoani, mutta se voisi olla, koska samaa tyyliä löytyy myös kartanoni sisustuksesta.

Chinoiserie oli rokokooajan kiinalaisen taiteen inspiroima länsimainen sisustus-, muotoilu- ja koristelutyyli. 1700-luvun eurooppalaiset kauppakomppaniat toivat Kiinasta suuria määriä posliinia, tapetteja ja sisustuskankaita. Esimerkiksi Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian toimikaudella (1731-1813) Göteborin satamaan saapui 50 miljoonaa posliiniesinettä, josta ne jatkoivat matkaa eurooppalaisille markkinoille. Sinivalkoinen posliini oli tavallisinta, mutta myös puna-vihreäkuvioidut olivat suosittuja. Myös useat eurooppalaiset posliinitehtaat alkoivat valmistaa kiinalaisiin koristeaiheisiin perustuvia esineitä. Kiinalaistyylinen tumma lakkamaalaus huonekaluissa ja mm. koristerasioissa yleistyi. Eurooppalainen kiinalaisuus oli eloisa fantasiatyyli, joka perustui mielikuville eksoottisesta, paratiisimaisesta Kiinasta. Sen täydellisin toteutus Ruotsi-Suomessa oli Drottningholmin puistoon kuningatar Loviisa Ulrikalle rakennettu huvilinna Kina Slott. Olen käynyt siellä kahdesti - se on ihana.


This is an old project but I have not shown it in my blog. It is a chinoiserie room which is not a part of my manor but could be because the same style is used in it as well.

Chinoiserie was a furnishing, design and decorating style inspired by Chinese art. In 18th century European trade companies imported from China large amounts of china, wall papers and furniture fabrics. For example during the years the Swedish East Indian trade company was active (1731-1813) 50 million china items were shipped to the harbour of Gothenburg from they were sold further to the European markets. Blue and white china was the most usual but also red and green decorated china was popular. Also many European factories started to make their own china inspired by Chinese models. Black lacquering in furniture and in e.g. decorative jewellery and writing boxes became very fashionable. European chinoiserie was a lively fantasy style based on imaginary reflections on exotic paradise like China. The most perfect presentation of this image was the chinoiserie palace built for the Queen Lovisa Ulrika in Drottiningholm Park in Stockholm, Sweden. I have been there twice – it is fabulous.


Det här är ett gammalt projekt, men det har inte visats i min blog. Det är ett chinoiserie-rum som inte är en del av min herrgård, men det kunde vara det enär samma stil återfinns i innedekoreringen.

Chinoiserie var en av kinesisk konst inspirerad västerländsk interiör- formgivnings- och dekorationsstil. De europeiska handelskompanierna hämtade stora mängder porslin, tapeter och dekorationstyg på 1700-talet till Europa. T.ex. under den svenska östindiska handelskompanitiden (1731-1813) anlände 50 miljoner porslinsföremål till Göteborgs hamn varifrån de fortsatte till andra europeiska marknader. Blåvitt porslin var vanligast, men även figurer i rödgrönt var populära. Flere europeiska porslinsfabriker började dessutom tillverka föremål med kinesisk utformning. Den kinainriktade mörka lackmålningen på möbler och prydnadsskrin blev vanlig. Den europeiska kinainriktningen var en livlig fantasistil som baserade sig på inbillningar om ett exotiskt och paradisartat Kina. Dess mest fulländade förverkligande i riket Sverige-Finland var den för drottning Lovisa Ulrika byggda lustgården Kina Slott i Drottningholms park. Jag har varit där två gånger – slottet är fantastiskt.