Lasten koulutus aloitettiin jo varhaisessa lapsuudessa noin 3-4-vuotiaana. Ensin opittiin lukemista ja ranskan kieltä kielioppeineen ja sitten kristinuskon perusteita yksityisopettajien johdolla. Oikeinkirjoitukseen ei sen sijaan kiinnitetty paljon huomiota – ensinnäkin oikeinkirjoitus ei ollut vielä muotoutunut ja toisaalta sitä ei pidetty tärkeänä kuin vasta yliopistovaiheessa. Sen sijaan kirjeiden kirjoittamista opiskeltiin ahkerasti - niiden tyyli oli erityisen tärkeää.
Tiukka tapakasvatus kuului myös lapsuuteen. Sen avulla lapsesta haluttiin karsia pois viettien ohjaama ”eläimellinen” käytös ja luoda pohja myöhemmälle koulutukselle.
Noin seitsemän vuoden iässä poikien opinto-ohjelmaan lisättiin aritmetiikan, latinan ja ehkä saksan tai ranskan kielten opintoja. Tytöt oppivan puolestaan kieliä, historiaa, musiikkia ja taiteita – saatettiin esimerkiksi tanssia tuntikausia. Myös kielikylpy oli tavallinen opetusmetodi. Sosiaalisia taitoja pidettiin erittäin tärkeinä, sillä aatelisen hienostuneisuuden takana oli kova työ.
Pojilla pelkän kotiopetuksen ei katsottu riittävän monipuolisen koulutusohjelman läpikäymiseen, joten nuoret siirtyivät yleensä noin 12 vuoden iässä yliopistoon. Aatelispojat opiskelivat yliopistossa maksuttomien julkisten luentojen ohella yksityisesti vanhempien opiskelijoiden ohjauksessa ja professorien maksullisissa kollegioissa. Yliopisto-opintohin kuuluvat perusoppiaineina klassinen humanismi ja latinan kielen opinnot. Lisänä oli mm. teologiaa, filosofiaa, retoriikkaa, matematiikkaa, maantiedettä, historiaa, valtio-oppia, oikeustiedettä ja kansankielten opintoja. Opintojen oheen kuului myös fyysisiä harjoituksia eli pallopelejä, ratsastusta, tanssia ja asetaitoja. Upseerinurasta haaveilevat nuorukaiset osallistuivat myös sotataitojen erityiskursseille tai palkkasivat yksityisopettajakseen alan asiantuntijan.
Jokaisen opiskelijan tuli myös sisäistää oma säätyarvonsa ja siihen liittyvät hyvän elämän eettiset ohjeet. Keskeisiä aatelismiehen hyveitä olivat viisaus, hurskaus, kohtuullisuus, kuuliaisuus, oikeudenmukaisuus, mielenlujuus, itsehillintä ja rohkeus.
1700-luvulla ajateltiin, että ihmisen ulkomuoto ja elekieli ilmentävät hänen sosiaalista asemaansa. Näin ollen aatelismiehet pyrkivät erilaisten harjoitusten avulla jalostamaan fyysisestä olemuksestaan ja liikkeistään yhä kauniimpia ja hallitumpia, mutta käytöksessä tai olemuksessa nämä vuosikausien ponnistelut eivät saaneet näkyä, vaan kaiken tuli vaikuttaa ulospäin luonnollisen vaivattomalta. Ihanteelliseksi koulittu fyysinen olemus ja liikehdintä toimivat tehokkaana ylhäisaateliston sosiaalisen eriytymisen välineenä.
Sujuva ranskan kielen taito oli sekä korkean aseman edellytys että sen merkki. Kohtuullinen ranskan kielen taito ei riittänyt, sillä vasta keskustelutaidon hienostuneimpien nyanssien hallinta kertoi puhujan korkeasta asemasta. Käytettyjen sanojen ja sanontojen piti olla kohteliaita, älykkäitä ja yleisesti käytössä.
Ylhäisöpiirien kanssakäymistä ja kommunikaatiota tarkasti määrittelevän etiketin säännöstöjen omaksuminen edellytti pitempiaikaista oleskelua jossain hienostuneen mannermaisen tapakulttuurin metropolissa. Niinpä pitkä, usein kuukausien mittainen opintomatka ulkomaille kuului olennaisena osana opiskeluun. Matkareitit laadittiin kulkemaan yleensä Saksan läpi Alankomaihin, josta jatkettiin Englannin kautta ainakin Ranskaan ja rahojen vielä riittäessä antiikin kulttuurin kehtoon Italiaan. Opintomatkalaiset hankkivat viimeisen silauksen tapa- ja keskustelukulttuuriin Pariisissa, jonka seurapiirit olivat edelläkävijänä pukeutumis-, käytös- ja puhenormistoissa.
The education of children started at home in the age of 3 or 4 with reading, French and basics of Christianity. Boys usually began university studies in the age of 12. Girls got further private education at home in languages, music and arts.
Barnens utbildning började i hemmet i tre eller fyra års ålder med läsning, franska och religionskunskap. Pojkar började vanligen universitetsstudier i tolv års ålder. Flickor fick privata tilläggsstudier i hemmet i språk, musik och konst. Lähteet:
-Sivistys kuului myös aatelistytölle. Artikkeli Antiikki-lehdessä – perustuu Jessica Parland von Essenin väitöskirjaan Behagets Betydelser – Döttrarnas edukation iden sena 1700-talets adelskultur.
-Liisa Lagerstam. Aristokraattinen maailmakirja. Opintomatkat osana 1600-luvun ruotsalaista aateliskasvatusta. Kirjassa Hetkiä historiassa. Toim. Henri Terho. Cultural History – Kulttuurihistoria 2. Kulttuurihistoria: Turku 2002, 145–158.
